Washington pass 20:lla

Arvatkaa onko kylma

Winthorp, läkkärikylä

Maa ja boardwalkki

Aikansa kutakin. Jygen kamppa ja leffat sai jaada ku hilasin itteni viimein pakkausten ja siivousten jalkeen Dumppelin selkaan. Avaimenluovutuksen jalkeen laukattiin kohti jenkkilan rajaa.

Ennen rajanylitysta kavin hakemassa osan maksetuista veroista Kanadan puolella, mm. majotuksista, pois. Tosi kivuton operaatio, ei tarvinnu tayttaa ainoatakaan kuponkia ja hillot tuli kouraan. GST:n saa siis todistettavasti takas.

Ajeltiin USAn puolen tarkastukseen. Ma tarjosin piruuttani vaan vihreeta korttia koppalakille ja olin pudottaa leukani ku homma oli silla selva. Aija kyseli muutaman niita-naita kysymyksen ja toivotteli tervetulleeks takan "onnelaan". Passi pysy taskussa. Sil viissiin.

Rajalla mentiin jo ihan hoyryilla ja pyhal hengella eteenpain. Tankki oli melko tyhja ku kurvailin aseman pihaan. Tuntu hyvalta ladata 7.5 gal sisaan suorastaan pilkkahintaan, $2.39/gal. Halvinta premiumia mita ma olen nahny tal reissulla.

Ku seka mies (ma sain Skorin eli Dajmin) ja pyora oli tankattu jatkettiin. Olin vahan pettyny, pohjoinen Washington oli farmimaita. Eikos taal pitany jotai vuoria…Kaskadien vuoristm tai jotain.

Tulihan nekin viimein ku kaannyin 20:lle. Ja kohta alko tulla vetta. Ensin vahan, sit enempi. Ja minahan en luovuta, enka luovuttanu vaik kylma oli. Washinton passin nurkilla pysahdyin ottaa muutaman foton, muuten ei napannu. Mielis oli vaan et "eiks jo kohta lampee".

Lampes vasta Wimthorpin lännenkylässä. Melkein yhta siisti mesta ku Dawson mut ei ihan. Liian lahella muuta maailmaa kaiketi. Ma kavin lounaal ja kappailin vahan aikaa ympariinsa ja kilautin Seattleen Kimmolle.

Sovin et soitan uusiks lahempaa. Matkaa oli viela rapiat 360 kilsaa ja edessa taas Kaskaadien ylitys ja kello huito jo kuutta. No, katotaan ma funtsin. Takas baanalle. Ajelin siistia 97:aa, nyt kivassa aurinkoisessa kelissa, etelaan kunnes tankkasin Cashmere nimises kylas. Samalla kilautin Kimmolle ja sovittiin et vedan peril asti.

Paatin ajaa hippasen pidemman kautta ku mita aluks olin ajatellu. Pimeyden tulo, keli vuorilla ja yks olipas-lahella-toi-peura- tilanne vakuutti mut kerranki et lyhyempi tie ei aina oo parempi. Siis I90:lle.

97:n loppupatka oli makeeta ajettavaa. Oli nautinto laskettaa sileeta asvalttia pitkaa mutkaa pitkasta aikaa. Nam! Ku I90 alko kavuta ylos tajusin, et reitin valinta oli oikee. Vetta tuli taas…pilvet roikku niin matalalla et ajoittain nakyvyys oli anheinen. Mietin muutamaan otteesee et mitahan jarkee taallaki on olla.

Vaan peril ajoin. Kimmon talolla olin 8 minsaa myohas, ei paha. Suurkiitos Touratech USA:n suomalais vahtistukselle ja Lara-vaimolle yosijasta ja matkalaisen vastaaotosta!! Nyt ma laitan paata tyynyyn, huomenna varustelen Dumppelia Touratechilla ja tsekkailen Seattlea. Hyva ajopaiva tanaan!