Nam nam

Kamat kuivaks Bates motellis

Kaunista maisemaa

Jep jep

Pariin paivaan ei musta oo kuulunu mitaan. Lahdin tiistaina Ironhorselta vahan haikein fiiliksin. Mesta oli ihan assa. No, aikans kutaki. Ajelin siis koillista kohti tarkotuksena hypata Blue Ridge Parkwaylle heti ku se on auki. 60 mailia etelaan Ashevillesta homma onnistuki. Park ranger katteli vaha kummissaan mua mut en ajatellu siit enempia. Ois ehka pitany.

Seuraavat 80 mailia oli rankimmat koskaan ajamani. 10 mailia meni ok, sit paastiin vaha korkeemmalle, lampo laski 5 asteeseen, alko sataa, tuuli n 14 m/s ja koko soosin paalle ajoin pilveen tai sumuun. Naki ehka 10-15 m eteenpain. Vahempi sisukkaat tai viisaammat ois kaantyny takas mut minahan en samaa tieta ees taas ajele. Toppasin jossain valis ja vaihdon luottohanskan aseman saaneet Sinisalon enska tumput lumilauta rapyliin. Puhalsin samal Rukan liivit ilmaa taytee ja toivoin et ne pelais. Pelashan ne, lammitti mut kapalat oli ihan kohmees. Pilveen tunkeminen oli pirullista. Tie ei ollu mikaa lakeuksien suora vaan samanlaista syheroa ku kaikki patkat taal.

Tuijottelin keskiviivaa etten ajanu pihalle mut ku tarpeeks pukkas pilvee, tuntu et en tia mis o maa ja taivas. Alon tajuun miten lentajil menee suunnat sekasin. Mietin valil et mita hittoo ma taal teen.

Aikasa kutaki, pois paastii kunnialla. Koska parkway oli sulki Mt Mitchellia ennen, tankkasin ja kurvailin 19:ta parkwayn pohjospuolel. Linnsville Fallssin kohdal paasim takas parkille. Tormasin Virginian yliopiston proffaan ja sen kaveriin Victory- kustomien kans matkal etelaan parkkia pitkin. Vaihdettii kuulumiset ja mailiosotteet ja jatkettii tahoillemme.

Parkway oli tosi kaunis. Pysahdyin neljan jalista syomaan Donna’s Friends and Family raflaan. Ku jatkoin matkaa, paikan isanta varottelin peuroista ja kalkkunoista.

Mietin tarkkaan lahenko eteenpain, raflan vieres oli kulkurihotla, $3 per yo 🙂 Baana kutsu. Alko sataa, no mahan en oo sokerista. Parin tunnin tihkuamisen jalkee tuli kunnolla. Vetaidyin yopuulle johonkin Bates motelliin jota piti laiskanpuoleinen aikamiespoika.

Aamul lahdin eteenpain. Parkki oli niin siisti ajaa et ei ollu epailystakaa etteiko taa oo oikee reitti koilliseen. Ajelin koko paivan hissukseen lapi kauniin Virginian. Vahan ennen parkin loppua loyty viimein paikka mis kanny pelas. Soittelin parit pemarin diilerit lapi Marylandista ja Pennsylvaniasta kunnes Washintonin liepeilta loyty uus rengas Dumboon. Siinne aamulla. Yoks paadyin 250 asukkaan Harpers Ferry- nimiseen kylaan West Virginiassa. Nyt naukkailen parit bisset paikallises pubis mielikuvituksellisest nimeltaan The Pub 🙂 Voisha sita jotai syodakki tanaan. Ku kerta huomenis olen oikei paakaupunkiseudul menos, siivoilin naamaani vahan, tia sit et onks se paree jos tast o enempi nakyvis…