Because I Can

Ei paha nakyma motellin ovelta

Mon 23/05/2005 22:04 23052005(005)

Helppo paiva. Ponkastiin Dallasin tukijoukkojen kans puolilta paivin (nukuin ekaa kertaa pitkiin aikoihin tosi hyvat unet) Homer Splitiin. Paatettiin lahta puolen paivan kajaakki retkelle.

Melonta olikin tervetullutta liikuntaa mun hartioille. Oikee puoli alko vaivata viime ajopaivina. Olisko ollu sit noilla sorapatkill sen verta tiukempi ote tai jotain. Maisemissa ei tosiaan ollu huomauttamista, aivan uskomatonta seutua.

Kuuden nurkilla oltiin takas satamassa. Pyora alle ja kevyt 350 kilsan patka Anchorageen. Olin perilla vasta puolilta oin mut olo oli yllattavan pirtee. Valosaahan taal on puol yhteentoista.

Tanaan keskiviikkona tapasin Chadin, advrider.com tutun, joka oli luvannu opettaa mulle venttiilisaadon salat kadesta pitaen. Sovittiin, et perjantaina tehdaan homma alta pois. Vaihdan samalla koneen, vaihdelaatikon ja peran oljyt.

Vein Dumppelin pariks paivaks paikalliselle bemaridiilerille talliin. Nyt ma pidan oikeesti huilia pari paivaa ja istun auton takapenkilla ja nautiskelen mitaan tekemattomyydesta. Mennaan Katan ja Sarin kans kaymaan Denalin luonnonpuistossa. Tosin outo olo olla nain…vahan sekava ku ei olekaan pyoran paal ja selkeesti menos jonnekin. Autos istuminenki on jotenki kummaa pyoran jalkeen.

Postailen kuulumisia edelleen. Matkahan jatkuu sunnuntaina tositoimissa. Tiedossa on soraa ja pitkia taipaleita!!

Dumppeli Sewardin satamassa

Ihan pikkunen ajopatka Sewardista Homeriin kauniilla Kenai- niemimaalla. Tosi kaunista. Ajelin Katan ja Sarin perassa. Tehtiin pikku stoppi Exit- jaatikolla, muuten ei ihmeita. Taa on tosi hienoo taa Alaska. Tekee hyvaa ottaa valilla vahan lepoa.

Stewardilla

Aamuinen nakyma

Taas vaihteeks kuuluvissa 🙂 Nukuskelin lauantai aamulla ysiin ja kavin pikku kavelylla verryttelemassa edellisen paivan ajosta jaykkia jaseniani. Stewart-Cassier highway oli melko uuvuttava mut antoisa 760 km:n patka. Nalleja, hirvia ja muita luonnon pikku vintioita oli riittamiin. Yli 150 kilsaa soraa imi mehut tehokkaasti. Keskittyminen oli kai sita verta tiukempaa.

Lauantain ajo Alaska highwayta pitkin Whitehorseen osotti et Cassierin tetsaus oli oikee valinta. Vaik maisemat tallakin patkalla on komiat, tylsahkoa toi tie on. Niinku suomalainen kantatie.

Whitehorsesta ma painelen kohti lantta ja Alaskan rajaa. Etaisyydet on taal kasittamattomat. Kanadan rajalta ma olen ajanu tanne pain 4 paivaa ja nyt 5:nen aikana kai ehdin Alaskan rajalle enka makaan mitaan lyhyita patkia kurvaile. Rajalta on vial kevyt 800 km:n humaus Anchorageen. Kattelkaa joskus karttaa viivotin kades ni aukee taa laajuus.

La-Su yoks ma paadyin sateen keskella Bear Creekiin, 30km Kanadan puolella.

Sunnuntai aamu aukes kivan sateisena. Ei oikein fiilista lahta liikenteeseen mut jospa kuuma suihku auttas. No eipa juu, saan suihkun suuttimesta paahani puolen minsan nautiskelu jalkeen. Perhana, mitahan muuta tanaan hajoo ku suihkukaan ei pysy kasassa. Loput samppoot huuhdon paasta pitaen toisel kadel suihkun suutinta kasassa. Fakiiri olo 🙂

Loppupaivasta ei hurjia taruja kerrota. Sato, oli aurinkoista ja juur ku luulin et nyt ni ei ku lisaa vetta.

Osa Alaskan highwaysta oli tosi kaamees kunnossa. Paljon pahempaa ku Cassier. Mutaa ja nyrkin kokosta kivee.

Ajelen aina Sewardiin asti. Yhel huolttarilla tormaan heppuun joka kertoo juttuja ravunpyynnista Barentsin merella. Tahtoo kokeilla!! Dutch Harbour here I come! Samoin jutustelen nuoren parin kans, joka on laittaa pystyyn kalanpurkittamoa. Tarjosivat hommia pariks paivaks, ans kattoo. Sewardis treffasin tukijoukot Dallasista. Kata ja Sari on kaymas Alaskas. Koitan pitaa paivan vapaata pyoran paalta. Alkaa lihakset jumittua…

Jussin matka oli edennyt taas 860 kilometrin verran, kun mies soitteli tänään huonon linjan takaa Rancheria -nimisen yöpaikan yleisöpuhelimesta.

Sikäläistä iltaa yhdentoista aikaan (oli kuulemma täysin valoisaa vielä) soittaessa Jussi oli todella väsynyt koko päivän kestäneestä tetsaamisesta. 670 kilometrin etappi highway 37:lla oli ollut ensimmäisen 200 kilometriä hyvässä kunnossa, mutta loppupuolisko tarkoittanut asfaltin ohessa pätkissä yhteensä 150 kilometriä irtosoraa ja kosteutta sitomaan levitettyä mössöä. Dumbo oli nyt lievästi sanottuna pesun tarpeessa.

Samainen vekotin on muuten kuulemma ainoa järkevä kaksipyöräinen, millä kyseisille etapeille kannattaa vaivautua. Matkaendurot yksi, kyykyt nolla.

Raskaudestaan huolimatta pätkä oli Jussin mukaan täysin ajamisen väärti. Jo edellisessä puhelussa ilmi tullut pohjoisen eksotiikka vahvistui entisestään, kun ensimmäinen karhu käveli vastaan jo 100 kilometrin ajon jälkeen. Kaiken kaikkiaan Jussi ehti bongata päivän matkan varrella isompia elukoita kolmen karhun ja kahden ison hirven verran. Karhut kuulemma löntystelevät tien viertä kaikessa rauhassa, kunnes tajuavat kulkijan olevan lähellä ja siirtyvät sitten vauhdilla metsän suojiin.

Reservaatit ovat Jussin sanojen mukaan todella kehnossa kunnossa, eikä rahaa tienoilla juurikaan liiku. Kylissä on yksi ainoa sekatavarakauppa, joka myy kaiken kahvista ja karkeista moottoriöljyyn. Pakkauskoot ovat mitoitettu siten, ettei korpimökiltä tarvitse taivaltaa kauppaan ihan joka päivä (jos viikkoihinkaan), ja hinnoissa näkyy sama ilmiö kuin kotimaan kamaralla Lapin suunnalla; jos tämä on mielestäsi kallis, hae sitten muualta (= 200 km:n päästä) halvemmalla.

Bensa-asemien polttoainepumput ovat kuin suoraan 70-luvun Suomesta, eikä luottokortilla tee mitään. Kun Jussi oli kysellyt paikalliselta alkuperäisasukilta tienoon turvallisuudesta, sanan "safe" merkitys oli jäänyt hieman kysymysmerkiksi. Kyseinen kylä oli kuulemma hyvin turvallinen, koska edellisviikolla oli tienoolla ammuttu iso harmaakarhu. (!)

Alaskan mittakaava on melkoisen suuri, ja vaikka Jussi on ajanut melkoisia päivämatkoja, on niiden piirtäminen kartalle kuulemma nöyrä kokemus. Koko päivän ajomatka on kartan pinnalla vain pieni väli. Seuraavaksi matka oli jatkumassa lännen suuntaan, josta reitti kiemurtelee kohti pohjoista.

Parin päivän päästä saatetaan saada paussin jälkeen jo sankarin omaakin tekstiä, kun tiedossa on taas asutetumpaa seutua. Toivon mukaan näkyville saadaan samalla myös kuvia maisemista.

Jussi oli pysähtynyt Kitiwanga -nimiseen pikkukylään, ja soitteli puhelinkioskista nopeasti kuulumisia. Alaskan etappi etenee hyvää vauhtia, eilen mittariin oli kertynyt 820 kilometriä ja odotetusti kännykän kuulumisesta ei ole enää toivoakaan. Lämpötila vaihtelee aamun plus kuudesta asteesta iltapäivän kymmeneen, joten ihan kesäfiiliksissä ei Kalliovuorten keväässä heiluta.

Seuraavana määränpäänä on Stewart-Cassierin kaupunki, highway 37:n varrella. Vaikka niin tiet kuin koivut ja männytkin muistuttavat kovasti Suomea, välimatkat ovat muutamaa kertaluokkaa suurempia. Paikalliset olivat ohjeistaneet tankkaamaan aina kun näkee auki olevan bensa-aseman; seuraavaalle oli Kitiwangastakin 270 kilometriä. Ehkä, kuten sikäläiseen määritelmään vahvasti kuuluu.

Määränpäänä olevalle Alaskan highwaylle kilometrejä oli jäljellä vielä 760, pohjoisen tavoitteeseen 2400km. Ennen Alaskan highwayta on luvassa 50-70 kilometriä sorapätkää, joka – taas kerran paikallisen määritelmän mukaan – joko on hyväkuntoista tai sitten ei ole. Vastaajasta riippuen, pätkä muuttuu sateella mudaksi eikä sinne pitäisi mennä, tai vaihtoehtoisesti on hyvin ylläpidettyä eikä aiheuta sen ihmeempiä ongelmia. Vastuu lienee lopulta kysyjällä, etenkin kun sääennuste veikkaili sateisempaa.

Yleisiä tuntemuksia tien päältä:

Pienissä pohjoisen kylissä elintaso on työttömyyden ja kaupunkeihin muuton vuoksi varsin vaatimaton. Siksi satunnainen matkailija joutuu katsomaan irtotavaroidensa perään, joilla on kuulemma taipumus lähteä helposti paikallisten joutenolijoiden matkaan. Hieman surullista oli sekin, että osa intiaanireservaattien kylistä on köyhyyden vuoksi hyvinkin heikossa jamassa.

Maisemat ovat uskomattomat, mutta hieman yllättäen niihin on kuulemma alkanut tottumaan. Lisäksi toisin kuin voisi olettaa, kun keskilännen osavaltioissa (Ontario, Minnesota, Maine) puut vielä loistivat lehdettömyyttään, on Kalliovuorten suunnalla nyt jo täysin vihreät koivut.

Uusia kuulumisia Jussilta lienee luvassa jo huomenna, kun mies pääsee taas puhelimen ääreen. Haamukirjoittajalla mennään niin kauan kuin reissu kääntyy taas GSM-tolppien suuntaan.

Lake Louise

Masa maailman matkaaja

Huokaus…hienoo

🙂

Laksin liikenteeseen laiskahkosti joskus 11 jalista. Ajelin Iceland parkwaylle, sarjassa naita teita jotka on mita mahtavampia.

Maisemat oli normikauniita kalliovuoria mut Lake Louise oli sit omaa luokkaansa. Henkeesalpaavan kaunis jaatikkojarvi kahden vuoren puristuksessa ja takana vuoden ympari jaatikko. Huh huh, kaunista!

Lahties mun viereen oli parkannu Zuken DR650 Kalifornian laatoissa. Ku latailin itteeni pyoran paalle pieni japanialainen kuski tarpoo paikalle. Kohta kay ilmi et heppu ei olekaan mikaan huulenheiluttaja vaan kovan luokan maailmanmatkaaja.

Masa Okudaira on miehen nimi ja kilometreja takana en ees tia paljonko. Eka pitka reissu 1994, vuosi Zuken 200 kuutioisella halki Pohjois-Amerikan, Euroopan, keski-Aasian ja Australian. Toinen legi 2000, puoltoista vuotta Zuken 250:lla ympari Afrikan ja halki Siperian. Ja nyt kolmas tinki. Kuus viikkoo sit lahto Losista, vuosi DR650:lla Pan American highway Prudhoe Baysta Tulimaahan asti ja takas USA:han. Huh mika aija. Hienoja kuvia Masai miehista, Pakistanin aavikolta ja ties mista. Masa ei oo mikaan turha mies. Toivottavasti kuulen aijasta viela!

Masan jalkeen omat jutut tuntuu lekkeripelilta. No. Jatkoin siita parkkia pitkin Jasperiin johon jain yoksi. Natti pikku kaupunki. Huomenna taival vie lahemmas rannikkoa Kitiwangaan josta perjantaina alkaa tositaival kohti pohjosta!

Kiitoksia kun piristitte ton pikku haverin jalkeen. En ma ny niin maissa ollu…ja nyt se on jo mennytta, jaksaa jo naureskella tapahtuneelle. Kone pelaa eika savuttele….oljyy ei kulu joten ei muuta ku tulta kaminaan sano 🙂 Tasta viela meno rankkenee ku paastaan kunnolla Yukoniin ja pohjosemmas. Kunhan ei satais paljon ni pahatki osuudet pysyy kohtuu ajettavassa kunnossa.

27.5 aamu kasin jalkeen…0810 kaiketi tulee taas YleQ:sta asiaa 😉 ja niille jotka ei tota Kuuta kuule, eikohan se Jani saa sen MP3:na jakeluun niinku viimekskin.

Jepulis. Eilen ei ollu sitte minkaanlaista verkkoa saatavilla joten en paasy paivitteleen tanne kuulumisia. Tanaan sitte kannyn datakortti piti huolen siita, et mulla ei tasta paivasta oo kuvia tarjoilla. Ja ku taa datalinkki ei nayta oikein tykkaavan ees yhdesta kuvasta saatte olla ilman…sorry. Josko huomen illalla ois tarjolla parempaa verkkoo…

Eli maanatai aamusella herailin Yellowstonen nurkilla paikassa nimelta West Yellowstone. Olin ollu yota motellissa jonka omistajat ajo Harrikoilla. Ihan kiva jutella asiasta asiantuntevan kaverin kanssa. Taa Dan oli rullannu Harrikkaansa 97000 mailia ilman simpia ongelmia. Ohan siina kilsoja 🙂

Lahdin siina tihkusateessa paikallisen rautakaupan kautta takas puistoon. Paikallisesta K Raudasta hain pari pulttia ja kasan prikkoja…niilla oli tarkotus oikasta vahan laukkutelinetta. Puisto naytti paljon hienommalta tihkusateessa ku eilen kaatosateessa…kumma juttu. Puhveleita ja hirvia oli liikkeella ihan hitosti. Ma ajelin ottaen kuvia Old Faithful Geysirille ja ku taa oli purkautumassa vasta 40 minsan paasta, ma parkkasin pyoran siihen hotellin katokseen etuovelle ja fiksailin laukkuja…olihan siina yleisoo mut homma tuli parempaan jamaan.

Old Faithful pukkas suihkunsa melko lailla aikataulussa. Uskomatonta et tollanen epalooginen luonnonilmio tapahtuu noinkin tarkalla intervallilla. Suihku kesti pari minsaa ja oli noin 15 metrii korkee. Vedem lampotila on vahan alle kiehumisen. Ihan siisti.

Ma tankoilin sitte ulos Yellowstonesta. Tarkotus oli ajaa Missoula- nimiseen kaupunkiin odotteleen renkaanvaihtoa. Montanan lapi ajellessa tuli hienot fiilikset. Tosi kaunis osavaltio, jopa farmareiden alueet oli kauniita koska kaikkialla oli vuoria ja muutenkin maisema oli kauniin kumpuilevaa. Ajoin hyvassa kelissa kunnes tunti ennen Missoulaa alko…ette arvaa…tulla vetta. Ja paljon. No, mitas siita…paasin perille ja motelliin hyvissa ajoin. Ma olin aika puhki joten painelin kohtalailla pehkuihin.

Aamusella nousin kasilta, pakkailin kamat ja painelin paikalliselle bemarille. Uutta kumia alle, uudet jarrupalat taakse ja TB:n tsekkaus. Asiallinen lafka kaikin puolin, homma oli hoidettu klo 12 ja ma lahdin kohti Kanadaa. Otin viela vanhan takakumin takapenkille matkaan. Calgaryn ja Anchoragen valissa on yli 3000 kilsaa eika ainootakaan pratkadiileria. Ei vara venetta kaada, onpahan rengas matkassa jos takanen pahasti pamahtaa. Samalla ostin viela kasikayttosen pumpun ja CO2 patkuunoita joilla saa rengasrikun sattuessa jonkulaista ilmaan renkaaseen.

Viela Montanan puolella ma pysahdyin syomaan Eureka- nimiseen kaupunkiin. Jaz Cafe nimisessa kuppilassa juttelin niita naita Heidin kanssa. Han oli perheineen muuttanu pikkukaupunkiin Kaliforniasta Oli hauska kuulla, et ma en ole ainoo joka on huomannu, et isoissa kaupungeissa ei valttamatta mene niin hyvin. Olin jo tossa muutamaan otteeseen aikasemminkin huomannu ajattelevani ku olin jutellu jonkun pikkukaupungin kundin kanssa (maanantaina) et kuinkan paljon fiksumma olonen samanikanen pikkukaupunkilainen oli verrattuna suurkaupungin ikatoveriinsa. Arvot oli ihan erilaiset…sori vaan suurkaupunkilaiset mut mita jollain on paalla tai et onks jonkun pratka cool ei oo niita tarkeita juttuja. Naa pikkukaunkilaiset ei juurikaan tollasista oo kiinnostunu vaan enemmankin siita kuka sa olet, mita sa ajattelet ja niin poispain. Oon huomannu et naa pikkukaupunkilaiset osaa arvostaa just niita asioita omista ympyroistaan joita makin olen tietylla lailla katselemassa.

Rajan ylitys oli taas pihvi ja kakunpala. Tullimies oli KLR kuskeja 🙂 Kanadan puolella uskomattoman kauniit maisemat jatku. Huomenna jatkan Kanadan kallionvuorilla kohti pohjosta ja kaupunkiin nimelta Jasper. Ma olen ton alkuperasen "suunnitelman"numeroiden mukaan jossain nro 17 nurkilla. Jasperista jatkan sitte lanteen Prince Georgen kautta Kitwangaan ja sielta sitten pohjoseen kohti Whitehorsea.

Lahipaivina naa kanny yhteydet voi olla mita sattuu. Kilauttelen kuiteskin mun pressimiehelle Janille joka postailee tanne kuulumisia ilman kuvia 🙂

Matkalla

Yellowstone Lake oli jaassa viela

Puhveleita oli vaik kuinka

Samoin kuumia lahteita

joskus tapahtua mut et just nyt. Prkle, ma olen koko paivan potkinu itteeni paahan mut alotetaan alusta.

Lahdin kerrankin liikenteeseen ennen ysia. Ajelin kohti Yellowstonea kaikes rauhas. Siin jossain sit missasin risteyksen ja menin ohi viel 10 kilsaa. Nou hata, tostahan muutaman mailin paasta menee pienempi tie samaan suuntaan, sinne siis. Lahestyin poikkitieta ihan iisisti, heti oikealle kaannoksen jalkeen siina tiel oli sellaset ritilat ties et lehmat ei juoksentele isolle tielle. Ne poikittain olevat raudat on vahan inhottavia ylittaa pyoral joten olin tarkkana.

Liiankin silla hitosta pahempi asia jai huomaamatta ennen ku oli myohasta. Heti paatien ulkopuolella risteysalueella koko asfaltti oli parin sentin kerrokselta harmaan soran peitossa. Lisaks pinta oli kivasti kallellaan oikealle. Ei prkle!!! En edes hipassu jarrua ku eturatas oli alta pois. Nurin mentiin et kolisi. Ei kovaa, pyora liuku vajaan puoltoista metria. Ma en ees sita, kissana multa otti tiehen hanskat, oikee kyynarpaa ja oikee lonkka. Nou hata.

Dumppeli ressukalle ei kayny yhta hyva flaksi. Koska tie oli kallellaan otti tankin poski soraan hellan kosketuksen heti sen jalkeen ku kaatumarauta ja laukku oli osansa saaneet. Samoin oikeen pytyn venttiilikoppa ei enaa ole natti, soraa oli siksi paksulti et vaikka kaatumarauta suojaa kantta hieras kivet merkkinsa.

Pienta muuta raapua tuli peiliin. Vilkku meni saleiks mut sen ma fiksasin saman tien pikaliimalla.

Ihmettelin siina et tassako taa ny oli. Joku nainen pysahty ja autto pyoran pystyyn, ei olis omin voimin ylarinteeseen noussu. Startatessa paasi mehukkaat oljysavut, eika ihme pyorahan oli yli 90 asteen kumos. Oikeen sivulaukun teline on S mutkalla ja tankis kiva muisto tapahtuneesta.

Turha kai sanoo et ei tahdo veri kiertaa paassa. Mut minkas teet, tankkeja saa uusia. Ma olen ihan 100% kunnossa ja matka jatkuu, prkle periks en anna.

Rappailin telinetta oikoseen jonkun huolttarin pihal puoltoista tuntia. Ku se oli jotenki paikollaan jatkoin Yellowstonen luonnonpuistoon. Alko sataa, hienoa. Taa tasta puuttuki.

No, sen mita puistoa nain oli hienoa. Geysireja, kuumia lahteita, metsaa, puhveleita, hirvia, kauriita ja kauniita paikkoja. Ei vaa satees oikein tapahtuneen jalkeen ollu ihan vireessa. No, huomen vahan lisaa.

Nyt ma koitan syoda ja saada vahan itteeni tasta v***tuksen kaivosta ylos. Kyl taa tasta.

Mt Rushmore

Mie ja pressat

Teksas ja pressat

Knuckeles ja Dumppeli

Herailin aamusella vahan laiskoissa fiiliksissa. Jotenkin tuntu etten ma jaksa ja et viittis millaan lahta eteenpain. Meni kymppiin ennen ku ma sain potkittua itteni ylos, ulos ja niinpoispain. Kello oli lahempana yhtatoista ennen ku olin baanalla. No, ei sita aina voi….

Rapid Citysta ma lahdin Mt Rushmorelle kattoon kallioon veistettyja pressoja. Matkaa ei ollu juuri nimeksikaan joten olin perilla ihan ajoissa.

Mt Rushmoren kansallismonumentti oli positiivinen yllatys. Amerikkalainen homppa ja humppa ei ollu pahasti tehny tuhojaan. George Washington, Thomas Jefferson, Teddy Roosevelt ja Abraham Lincoln pukinpartoineen oli juur sen nakosia ku kuvissa on nakyny.

Maisemat Rushmorella oli komeet muutenkin. Ilma raikkaan kuulas ja keli aurinkoinen. Lonnin paikalla pari tuntia osin vaan lonnimalla. Kavin ma tosin veistoksista ja niiden tekemisesta kertovassa museossa joka sekin oli varsin mielenkiintonen.

Rusmorelta ajelin sitte Black Hills kansallispuiston lapi Strugisiin. Hassu pikkyu kaupunki joka kerran vuodessa muuttuu pratkapyhatoksi. Soin lounaan legendaarisessa Knuckles saluunassa ja juttelin Tonyn ja Sandran kanssa. Oli paikan ainoo asiakas.

Puoltoista tuntia meni heilahtaen. Sit taas baanalle ja kohti lantta. Tankoilin highwaylle koska matkaa Yellowstoneen oli enemman ku riittavasti. Highwayltakin katseltuna Wyoming, jonne siis kohta Sturgisin jalkeen siirryin, oli kivan nakosta kumpuilevaa preeriaa. Minka kukkulan laelta tahansa ois voinu kuvitella Hullun Hevosen sotureineen tahyavan valkonaamojen vankkureita. Itse asiassa iha tassa parin sadan mailin paassa, Montanan puolella tosin, kenraali Custer miehineen kohtas parempansa.

Yoks ma paadyin Buffalon kaupunkiin. Huomenna ma lahden aamusella aikasin tarkoktuksena paasta Yellowstoneen nopeesti, kiertaa sita ja kellosta riippuen leireilla siella tai ajella etyeenpain.