Because I Can

Top Of The Worldilla

Dumppeli ja kullankaivuulaitos

Dawson City

Dawson Cityn keskusta 🙂

Perjantain tain ma hiippailin ympari Dawsonia. Kavin dredge #3:lla joka on maailman suurin puusta tehty kullankaivuu "lautta". Mielenkiintonen ja valtavan kokonen laitos, joka liikkuu vetta pitkin 1/2 mailia vuodessa ja kaivaa soraa 13m syvyydelta ja huuhtoo kullan 🙂 Turisteilun jalkeen pesasin pyoran Dickin pihalla, kalsiumit Top Of The Worldilta oli tiukassa mut kohtuu siistiks ma Dumppelin sain.

Yosijaksi loysin ihan helmi bed&breakfast paikan nimelta White Ram. 35 cadia ja paikas oli siistit huoneet…ja sauna 🙂 Iltasel saunoin, otin muutaman olusen ja menin legendaariseen Diamond Tooth Girdien saluunaan. Can can shom oli hmm, nasta. Sit pelailin aikani Texas Hold’em poydassa. Laksin saluunasta 50 cadia rikkaampana.

Lauantaina sitte lonnin neljaan asti ympari Dawsonia, kavin lounaal Dickin hotellis ja nappailin vahan kuvia. Ajomatka Whitehorseen oli tylsa, sato ja muutenki tie ei tarjonnu isompia innostuksia. Toki yks mustakarhu sattu samoille poluille. Whitehorsessa yovyin hostellissa niinku tuli jo kirjailtuakin.

Sunnuntaina oliki vuoros lyhyt 180 mailinen lautan lahtosatamaan Skagwayhin. Ennen lahtoa kuitenkin kavasin aamukaffella Starbucksissa ja juttelin pitkan tovin paikallisen pratkanaisen (nimi hiipunu mielesta). Juteltiin pitkasti eri kaupunkien hengesta ja hengettomyydesta. Dawson teki melkosen vaikutuksen muhun.

Tiella Skagwayhin olikin aivan USKOMATTOMAT maisemat. Aivan upeeta! Sanoin on mahdotonta kuvata smaragdin varisia jarvia, lumihuippusten vuorien rinteita ja solia kulkevia teita, ylemman tasangon lappimaisia puuttomia ja karuja maisemia. Aivan mahtavaa, ajoon meni 4 tuntia ku pysahtelin taman tasta kuvaileen ja vaan olemaan hissukseen.

Skagwayssa otin ajokamat veks ja hiivin toiseen legendaariseen Klodiken kultaryntayksen saluunaan, Red Onion. Koko kaupunki saluuna myoten eli satamas olevien risteilyalusten mukaan. Ku turisteille oli paatilla pitopoyta katettu, koko kaupunki sulki ovensa. Masentavaa.

Mun lautta oli toista tuntia myohas lahdos. Tutustuin pitkan linjan mopottelijoihin Barbara ja Leonard Tillmaniin. Mukavia ihmisia ja virkistavaa juttuseuraa. Ikaa vaik kuinka, rouvallakin koko lonkka uutta tavaraa ja silti kahdella pyoralla olivat matkal kohti Wyomingia, Montanaa ja jos kohta mita. Gold Wing ja Hondan 1100 Sabre saa kyytia.

Lauttamatka oli hieno. Maisemat huimia ja mulle ekat Orca ja Humpback valaskokemukset 🙂 Tosi siistia. 36 tuntia, 2 yota. Telttaa ei tarvinnu pystytella, tilaa oli sen verran reilusti et mahduin nukkuun hienosti hyvat unet tv huoneen lattialla. Takakannen aurinkokannellakin ois ollu hyva koisia.

Lauttapaivan ma kiikaroin tosiaan upeita vuonomaisemia, jaatikoita, jaavuoria, valaita, delfiineja, lintuja ja ties mita. Lisaks relailin auringonpaistees ja mietiskelin syntyja syvia lahinna sita, mille tas alkas. Taa reissaaminen on tosi mukavaa, lopettaminen voi tuntuu hankalalta. Paluu kuutiotyohon ei tunnu kovinkaan houkuttelevalta…ans kattoo ny. Tulisko musta merenkavija tai pratkatourien jarkkailija tai jotain muuta 😉

Kaikkiaan taa lauttamatka on ihan must jos naita suuntia meinaa koluta. 1500 km saastaa ajoa ja nakee tosi paljon.

Prince Rupertista ajelin Terrace nimiseen kaupunkiin jossa tapasin Rick Bizarron. Advrider kaverin jonka luokse ajettiin viela 60 kilsaa etelaan Kitimat- nimiseen kaupunkiin. Leiriydyn yoksi tonne joen rantaan, joten jos ei ala kuulua, soitelkaa karhukoplaa paikalle, nalleja on naillakin seuduilla.

Fotoja laitan tonne albumiin kun jouan 🙂

Hurautin tanaan Dawsonista Whitehorseen varsinaisen pikataipaleen. 535 kilsaa 4.5 tuntia. Tie oli hyva tollanen pinnotettu muttei asfaltoitu juttu. Taalla sanovat “sealed”. Vetta tuli pari tuntia muttei se juuri menoo haitannu. Laksin Dawsonista aika myohaan ja kun keli oli mika oli, ei paljoo pysahtely huvittanu.

Bunkkaan hostellissa parillakymmenella CAD:lla ja huomenna laukkaan Skagwayhin odottaan lauttaa. Lisaa juttua ja kuvia huomenissa sikali kun jostain verkkoo tai nettia loytyy…

Jussi

Kokeillaan nyt laittaa paivitysta nain mailitsekin….olen ollu taalla Dawson Cityssa pari paivaa. Kerta kaikkiaan upea paikka…jollain lailla tuntuu hiipivan luihin ja ytimiin tan paikan henki. Pitkasta aikaa paikka, josta on vaikee lahtea eteenpain. Pieni, 4000 asukasta kesalla…kaupungin tiet on kaikki hiekkatieta. Katujen varret on vanhaan tyyliin laudotettuja jalaknkulkijoita varten…lannen fiilista. Yukon joki virtaa aivan kaupungin vieressa…toiselta puolen jokea kulkee vain lautta toiselle puolelle. Ihmiset on uskomattoman ystavallisia…jollain lailla tuntuu, etta ne tietaa jotain mita osa meista ei taida edes tajuta taalla syrjassa asumisesta. Lahimpaan isompaa kaupunkiin on matkaa yli 500 km, Whitehorseen. Edmonton on lahin tosi iso kaupunki, vaivaisen 27 tunnin automatkan paassa. Taa kaupunki luo uskomattoman fiiliksen!!!!

Tanaan lauantain ajelen Whitehorseen, olen yon siella ja aamusella ajelen parin tunnin patkan Skagwayhin odottelemaan lauttaa. Paluu sivistyksen pariin tuntuu jotenkin ahdistavalta mut eikohan se tasta….

– Jussi

Jussin matka on taas edennyt katvealueille, joten nopea haamukirjoittajan päivitys sähköposti- ja yleisöpuhelin-pohjalta.

Edellisestä majoituspaikasta Fairbanksista Jussi oli ajellut Tok-nimisen kaupungin kautta Tetling Junctioniin, josta sitten pohjoisen suuntaan Chicken -nimiseen pikkukylään. Pikkukylä tarkoittaa tällä kertaa todella pikkukylää; talvella kahvilan, saluunan ja kaupan määrittelemässä yhteisössä asuu kaikkinensa 15 henkeä, eikä paikkaan tule edes puhelinta.

Asiat ovat kuitenkin Alaskan periferiassakin oikeilla prioriteeteilla, kun talon takahuoneesta löytyi puhelimen puutteesta huolimatta kaksi PC:tä ja nettipiuha. Herra yksin tietää miten signaali siitä eteenpäin kulki, mutta sähköposti löysi todistettavasti perille Suomeen asti. Sent from: Chicken.

Jo sähköpostia naputellessaan Jussi oli tiennyt, että loppu 42 mailin pätkä Kanadan ja USA:n rajalle olisi samaa taistelua kuin siihenkin asti. Kaatosateessa tie oli osoittaunut muuttuneen mudaksi, ja tulvivan joen vuoksi "highwayllä" oli pahimmillaan 20-30 senttiä vettä. Daytonan saappaat ovat kuulemma onneksi vedenpitävät, samoin kuin Rukan SRO-ajopuku, joka ei ole reissun aikana kertaakaan päästänyt vettä vielä sisälle asti.

Kymmenen mailia ennen rajaa tie muuttui lopulta paremmaksi, ja USA:n puolella odottelikin sitten jo 60 mailia varsin kelpoa öljysoraa.

Jussi soitteli kotva sitten lisäkuulumisia päivän etappinsa määränpäästä Dawson Citystä, joka sijaitsee kullankaivuun kantaseuduilla Klondyke-joen varrella Yukonissa. (Oldskool-sedät tietää, että Roope Ankkakin seikkaili siellä nuoruudessaan). Ilta oli edennyt paikallista aikaa jo yli puolenyön, ja kun paikkakunnan ainoa kolikkopuhelin sattui sijaitsemaan yhdessä kylän kolmesta saluunasta, meteli sinänsä hyvän puhelinlinjan taustalla oli livebändeineen riittävä.

Kuulumiset saatiin kuitenkin vaihdettua, ja fiilikset olivat kuulemma päivän rankasta reitistä ja tetsauksesta huolimatta todella hyvät. Jussi ei voinut kuin ihmetellä, miten ajamiseen ei vieläkään ole tippaakaan leipiintynyt. Dumboon alkaa kuulemma tottua jo sorallakin, joten matka jatkuu edelleen positiivisissa merkeissä.

Dawsonissa ei ole kuulemma juuri mitään, sähköäkin vain toisella puolen jokea, joista Jussin hostelli oli, tottakai, siellä pimeämmällä rannalla. Mies kuitenkin harkitsi vaihtavansa seuraavaksi yöksi jo tasokkaampaan, joskin kuulemma melkoisesti kalliimpaan vaihtoehtoon keskustan tuntumassa.

Varsinaisesta citystä tosin ei voi puhua sittenkään, sillä asfalttia ei ollut, ja jalankulkuväylän virkaa hoiti talojen seinää reunustavat boardwalkit. Jos termi ei heti sytytä, katsokaa Bonanzoja – ihan mikä tahansa jakso kelpaa. Ja kyllä, Dawsonissa oli kuulemma cancan-tyttöjäkin. Ja mainareita. Ja yksi italialaisiin saappaisiin verhoitunut lonely rider, jonka ratsu on nimetty isokorvaisen lentävän satunorsun mukaan.

Puuttuu enää Rantanplan ja Euran Daltonit, niin John Waynekin kääntyisi haudassaan.

Jussi sanoi viettävänsä vielä huomisen (lauantain suomalaista aikaa) Dawsonissa, ja starttaavansa sitten etelään päin White Horsen suuntaan. Sunnuntai-iltana lähtee rannikkolautta, johon Jussi aikoo Dumbon kanssa nousta kyytiin. Lautan kannelle voi kuulemma pystyttää teltan, joten luvassa on 36 tuntia leppoisaa menoa ja komeita maisemia. Mutta siitä kuultaneenkin sitten jo Jussilta itseltään.

  -press@touring-life.com

——————

PS.
Useampaankin otteeseen reissun aikana Jussiin törmännyt maailmanmatkaaja-Masa oli sattumalta taas tullut vastaan Fairbanksin liikennevaloissa. Mies oli käynyt ajamassa todellista extreme-reittiä, jolla oli saanut uppoamaan aikaa ja energiaa aivan yli-inhimillisissä määrin.

Märässä liejussa ja jatkuvassa kaatosateessa renkaita vaihtaessa oli sisäkumi puhkeillut rengasrautojen kanssa askarrellessa käsittämättömän monta kertaa, ja 200 mailin yhdensuuntaiselle matkalle oli lopulta kulunut aikaa yli 15 tuntia.

Todella nuutuneen oloinen Masa oli ilmoittanut pitävänsä seuraavat pari päivää taukoa ajamisesta. Jussin kannalta onnekasta oli se, että myös hän oli ajatellut alunperin ajaa reitin, mutta muuttanut kuitenkin lopulta suunnitelmia ja suunnannut nykyiseen sijaintiinsa.

Dome Homelta lahdossa

Varjot seuraa mua

Iltaruskoa

Liikkeella taas! Suhautin Fairbanksiin Millereiden Bed & Breakfastista. Ajo ei ny kummonen ollu mut ihan nasta olla pyoran paal taas! Hyva fiilis vaikka keli olikin kylmahko ja vahan vetinen.

Perilla kavasin pikasesti paikkallisessa Harrikkapuljussa lammittelemassa, kahvilla, juttelemassa niita naita ja kyselemassa ajo-ohjeita AAA:lle karttoja varten ja Trail End pemari diilerille. Ja just tossa jarjestyksessa 🙂

Ku olin kartat poiminu matkalta styyrailin Trail Endille. Lafkaa pitaa George Rahl niminen vanha parta. Diileri vuodesta -62 joten kokemusta loytyy. Paikka ei kyl mahdu mihinkaan pemarin muottiin tunkemallakaan, enemman koko hoito muistuttaa Härski Hartikaisen pajaa. Mut asiansa George osaa, ja pyoransa. Monesti BMW Usa on meinannu vetaa tukensa pois mut joka kerta tuloksena on ollu hirvee laja kirjeita joiden seurauksena G jatkaa matkalaisten jeesaamista nail kulmilla. Ainoo tyontekija muuten 🙂

Georgelta pyyhkasin Wal Marttiin hakeen simmarit ja sielta 80 kilsaa Chena Hot Springsiin. Uittelin luitani kuumas lahtees pari tuntia, hyva olo ku laksin. Join kupposen kaffetta ja jutustelin Kaliforniasta kotosin olevan hemmon kans,joka oli vaihtanu teknohumppahommat opettajan pestiin eskimokylas. Sen duuniin paasee vaan lentokoneella. Mielenkiintonen puoltoista tuntia, ajatuksia herattava.

Yoks ajelin Fairbanksiin hosteliin. Sataa vetta, saapa nahda miten Dawson Cityn kay, mutatieta 200 kilsaa ei houkuta mut katotaan ny.

Aamusella vetta tuli sen verran rankasti ja kun Terry tarjosi hyvaan hintaa huonetta ma jain tanne Dome Home B&B:hen. Vietin paivan katsellen kuvia lapi, fiksaillen pikkujuttuja pyorassa ja jarjastellen juttuja. Latalin uusia kuvia Alaskasta ja matkalta tanne…katselkaa tuolta Albums osastolta oikealta puolelta 🙂 Enjoy!

Vanhat kuvat loytyy Because I Can – Tahan Asti/So Far albumista….

Tim the toolman 🙂

Ma ja Mt McKinley

Sorille mars

Lounasta…

Aamusella herailin mulle melko aikaseen Timilla. Heppu oli lahdossa toihin (jokapaikanhoylatimpuri) Anchorageen vaikka oli Memorial Day. No, paasinpahan liikkeelle 🙂 Morjestelin Timin ja sen koirat ja painelin Parks Highwaylle ja kohti pohjosta.

Ajelin ihan rauhassa kunnes tulin paikalle, josta on tosi komeet nakymat Mt McKinleylle. Toistamiseen mulla kavi maiha silla vuori naytta parastaan taas. Ma sompailin jonkun hotellin parkkipaikalle ja lompsin hakeen kahvin. Istuskelin turistien joukossa varmaan tunteroisen verran ihan omissa ajatuksissani tan reissun tiimoilta ja nautin nakymista ja kahvista. Ilma oli tosi fiini, mahtava fiilis!!

Kun viimein hyppasin takas pyoran paalle, ajattelin tsekata etta tulikos sita oljya tuupattua vahan liikaa vaihdelaatikkoon…tulihan sita 🙂 Sottailin parkkipaikalla aikani…ja baanalle. Kurvailin rauhassa kauniissa kelissa kunnes tulin Denali Highwayn risteykseen. Paatin tehda temput teravat ja suuntasin itaan. Jep, varsinainen highway…soraa. Siis pelkka soratie, ei mokkitieta kummosempi ja 140 mailia sita 🙂 No tiesinhan ma sen, joten ei mikaa yllari. Paatin ajella 85 kilsaa itaan, syoda lounaan ja ajella 85 kilsaa lanteen. Mikas tassa, aikaahan riittaa.

Tien kunto oli vaihteleva…valilla mietin etta mitakohan hittoa makin taalla teen…ja valilla taas homma oli ihan hanskassa. Pahimmoillaan karmeeta roykytysta, ihme miten pyora pysyy kasassa tollassessa. Nopeudet oli jossain 20-50 mph eli 30-70 kmh…suurimmaks osaks jossain 40-50 kmh valissa. No, lounaalle paasin ja kivaakin toi soralla sohaaminen oli, tosin kumit sais olla enempi sorille sopivat, Dumppelin keula tykkaaa vielakin luistella liikaa.

Soin kerrankin kunnon lounaan Gracious House- nimisessa paikassa. Varsin yksinainen kafee, eihan mailla ja halmeilla ollu muuta ku joku leirintalue siella sun taalla. Mut safka oli maittavaa. Ku laksin takaspain mun viereen polahti F650GS:ia kaks. Meinasin menna sanattomaks kun heppu sano etta "terve"…kavi ilmi et toinen kaiffari oli syntyny Suomessa mut muuttanu tanne joskin tosi pienena. Heput oli vapaapaiva ajelulla ja tykitti soraa sita verta kovaa et ei ollu ekaa kertaa pappia kyydissa. Kyseli vaan et enks ma aja 100 kmh talla tiella…juuei, Dumppeli on pikkusen liian painava. Tosin joku taitavampi tietty vetais mut jaakoon toiseen kertaan.

Olishan se ollukin, jos ois saanu sita Ameriikan soraa pollaytella koko paivan…40 kilsaa ennen asfalttia alko tulla vetta ku sanonko mista. Ja tie muuttu enempi sellaseks muta vellukaks. Ja sehan se sitte lukasta oliki…lipat oli tosi lahella pariin otteeseen mut taidolla (veikkaan et enempi tuurilla) tankoilin lopuks takas kuitenkin ilman vahinkoo. Ajelin sateessa Denalin puiston ohi Healy- nimiseen kylaan ja siella samaan Bed& Breakfast paikkaan jossa Katan ja Sarin kanssa oltiin oltu. Omistaja oli luvannu punkan mulle hyvaan hintaan. Hieno paikka taa Home Dome. Koitan lykata jonkun kuvan jossain valissa.

Kun sade taukos (melkein heti kun olin pihassa tietty), otin laukkujen telineet veks ja suoristelin niita viela parempaan iskuun Wyomingin lipareiden jalilta. Ei niista uusia tuu koskaan mut pikkusen paremmat ne on taas. Kiristelin muutenkin Dumppelin paikkoja…ei toi soralla resuaminen kuitenkaan mitaan ollu loysanny. Kaikki oolrait 🙂

Olo on melko iisi ja mieli korkeella. Painelen tollasta pienta 500-600 km:n paivataivalta varmaan tassa pari kolme paivaa…tieda vaik koittasin napapiirilla kayda tai jotain, ennen kun suuntaan etelaan ja Skagwayhyn josta nappaan lautan Prince Rupertiin.

Brad, Tim ja Bradin PD

Herailin vasta lahella puolta paivaa. Pikanen suihku, kamat kasaan ja ulos. Ei oikein ollu minkaanlaista plania, 5 paivaa tyttojen kuskattavana oli tehny tehtavansa 🙂 Niinpa ajelehdin aikani Anchoragen keskustassa ihmetellen torin meininkia ja sita, miten nain kaukanen paikka voi muistuttaa Suomea niin paljon.

Sitten suhautin Alaska Leather nimiseen pratkavarustekauppaan, jonka omistaja Barb on advrider.com porukkaa. Eika mikaan turha mimmi olekaan, silla on bemareita ja muita vekottimia vaik huru mycket. Paikka on ehdottomasti vierailun arvonen! Mielenkiintonen tyyppi muuten tama Barb, kaynyt koulunsa Stavangerissa Norjassa, oikeesti on saksalainen ja on kasvanu tuolla Alaskan eramaassa paikassa, johon paasee vaan veneella tai lentokoneella.

Barb tarjos Dumppeliin lampaannahka satulanpaallisen, kuulemma tekee ihmeita persauksille pidemmal matkalla. No, kokemukset tulee tanne ku testikilsoja on tarpeeks. Lisaks ommeltiin pikkuvauriot laukkujen sisalaukuista kuntoon. Siella oli koneet kunnossa, korjaavat seka nahka- etta kangas ajopukuja ja tekevat omia nahkakuteita. Jos kaytte, sanokaa terveisia 🙂 Mahtavaa porukkaa!

Kuudeksi ajelin taas advriderin, talla kertaa Timin luo Wasillaan. Vaihdettiin oljyt seka koneeseen etta peraan/vaihdelootaan. Timin frendi Brad pyorahti -95 vm PD:lla jututtamas mua. Aija oli tullu maisemiin vaan moikatakseen mua, eika taa ollu ensimmainen paikka. Tuntuu melko hienolta kun jotkut on noinkin kiinnostuneita et viittii varta vasten tulla kaymaan kun pitkanmatkalainen on maisemissa.

Yoks jain Timin kampille! Hieno paiva!!!

YleQ:n aamu haastatteli Jussia toistamiseen perjantaina 27.5. Alaskasta käsin tehty haastattelu on nyt lisätty mediatiedostoihin, ja löytyy myös YleQ:n sivuilta osoitteesta www.yleq.fi.

Videoita ja edellistä haastattelua on latailtu melkoinen määrä, joten kiitoksia kaikille katsojille. Jemmassa on vielä ennen matkaa nauhoitettua hauskaa kypäräkamerakuvaa XR650:llä ajelusta, jonka koitan myös saada katsottavaksi jossain vaiheessa.

Haastis löytyy osoitteesta www.mediakuva.com/touringlife

  -press@touring-life.com

Wed 25/05/2005 17:04 25052005(002)

Alaskan maisemia

Jep jep

Fighter ja Chad

Aika palata tositoimiin. Tas nopeesti mita tas muutaman lomailupaivan aikana tapahtu.

Keskiviikkona ajeltiin Denalin luonnonpuiston liepeille. Matkalla paastiin ihaileen Mt McKinleyta melko harvinaisissa olosuhteissa, vuori oli pilvista vapaana. Pohjois Ameriikan korkein huippu oli komee naky. Muuten maisemat Park Highwaylla Anchoragesta Denaliin oli vuoria lukuunottamatta varsin Suomalaiset.

Torstaina kaytiin kuuden tunnin retkella Denalissa. Puistoon ei omalla autolla oo asiaa, joten bussilla mentiin. Saldona yks harmaakarhu, kymmenia caribuja, kotkia, haukkoja, hirvia, vuoripasseja ja ties mita. Luonnonpuisto sanan varsinaisessa merkityksessa.

Illaks ajeltiin Fairbanksiin. Kyla oli ihan ku joku kotimainen 30000 asukkaan pohjosempi pikkukaupunki. Siina viela illan paatteksi soittelin Yle Kuuhun perjantai aamun haastiksen. Kellohan taal on 10 tuntia vahempi ku Suomessa.

Perjantaina kappailtiin Fairbanksissa. En ollu uskoo silmiani ku tormasin Masaan, mies oli matkalla pohjoseen. Illaks ajettiin takas Anchorageen jossa hain Dumbon hoidosta.

Lauantaina tapasin advrider.com tutut Chadin ja Fighterin joiden avustuksella saadettiin venttiilit hotlan parkkipaikalla 🙂 Hyva tuli ja ens kerralla ma teen homman ite. Iltasel Kata ja Sari lenteli takas Dallasiin. Mulla reissu jatkuu viela…Alaskassa viel jonkun aikaa. Taa on ainutlaatunen paikka…kerta kaikkiaan.