Because I Can

Mt Rainierin liepeilla

Mt St Helenin tuhoja

Paineaalto katko puut…

Multnomah Falls

Paasinpas liikkeelle 🙂 Suunta etelaan ja kohti Mt Rainieria. Ajelin vuoren ohi seka lansi- etta itapuolelta ja pitkat patkat herkullisia kimuria pikkuteita mut ite vuoresta ei nakyny ku 57.6% 🙂 Oli sen verran pilvista.

No ajo Rainierin kansallispuistossa oli kuitenkin mieleenpainuvaa. Korkeat kuuset ja mannyt kattoivat tien ainakin puolet ajasta ja kun siihen lisaa saniais kasvuston ja sammaleet, oli fiilis ku jostain liitukaudelta. Ja gepsi reppana ei tienny mis ollaan ku satelliitit oli havoksissa. Maileista uupuu about 60 ainakin.

Sit suuntasin kohti varsinaista tulivuorta. Mt St Helens rajayttia lian pois 18.5.1980. Maanjaristyksen ja sita seuranneen maavyoryn seurauksena vuoren huippu ja pohjoinen rinne rajahti huitsan kuukkaan. Tuhka- ja savupilvi nousi 15 mailin korkeuteen ja vuoresta havis 1300 ft eli rapiat 400 huipusta pois.

Rajahdyksen paineaalto kaato jykevat puut ku tulitikut. Mieleenpainuvaa oli myos miten hieno raja on elaman ja kuoleman valilla. Purkauksen tulimyrsky keitti puista pihkan ja kaytannossa painevaikutuksen ulkopuolella olevat puut kuoli sekunnissa pystyyn. Raja elavien ja kuolleiden valilla on ku piirretty linja. Metri toiseen suuntaan merkitsi kaikkea.

Maisemat oli mykistavan aavemaiset. Vaik en itse vuorta pilvien vuoksi nahnytkaan, kokemus oli ikimuistonen. Aktiivinenhan vuori on koko ajan, 3 minuutissu huipulle tulee rekkalastillinen uutta kivimateriaa ja jos tahti jatkuu, 10 vuoden kuluttua Mt St Helensilla on taas huippu!

Juttelin pitkat tovit paikallisen puistovartijan kans. Aija lupas mailata mul digikuvia vuoresta 🙂

Sit ajelin etelaan. Alko sataa vaihteeks. Tungin Columbia joen rantaan ja Oregonin puolelle. Kavin ihmettelemas paria isoo vesiputousta mut tulivuoren tuhojen jalkeen ne lahinna huvitti. Yoksi parkkasin Troutdale nimiseen kaupunkiin Portlandin itapuolelle.

Dumppeli urbaanissa ymparistossa

Mita mita? Ufo hatistelee Dumboa!!!

…joten Dumbo suojautuu kuusen alle 🙂

No joo. Pitihan mun lahta mut ku vasytti 🙂 Niinpa ma kikkailin aamupaivan Rokan kanssa ja sit puolilta paivin kurvailin ekaks lahimmalle pemaridiilerille tulpanhaku reissulle ja siitta sit pitkan turisteilukaavan mukaan Touratechille hakeen edellisena paivana rempan aikana auringos sulaneet evas suklaat lafkan jaakaapista 🙂

Ku olin morjestellu firman vaen ajelin ympari Seattlen downtownia pakollista turismia. Ranta ja kalasatama oli varsin mukavan olosta. Eipa siina sit ihmeita, illan suussa takas Kimmolle, pikanen ruuvinmetsastys reissu paikalliseen Repen Autopajaan tuotti puuttuvat ruuvit Dumppelin pakariin.

Illan paatteks kateltiin Kimmon kans reitteja pohjois Kalifornian nurkilta aina Death Valleyhin. Ajettavaa riittaa.

Suurkiitokset Kimmolle ja Laralle ylospidosta ja Rokalle seurasta!!!

Mr Rokka…murr 🙂

Dumppeli Touratech USAn eessa

Kimmo tyon touhussa

Valehtelijoiden klubi, mika on tama esine?

Eipa paljoa kerrottavaa. Lahdin kaymaan Touratechin konttuurilla morjestaan Kimmoa ja laittaan ton keltasen steering stopperin paikalleen. Kun kaynnistelin gps:aa kavi ilmi, etta virtajohdon liitin oli rikki.

No, jos sen jossain taytyy rikki menna ni Seattle on oikee kaupunki siihen, nimittain taa CycoActive joka edustaa Touratechia jenkkilassa myy mm Garminen gepseja. Loysin perille ilman elektroniikkaakin.

Sit alko tetsaus. Siina kadun varressa tankki pois ja kaapelin vaihtoon. Juottamisen ja ankaran nippusiteyttamisen jalkeen gepsu heras taas henkiin.

Sit laitettiin steering stopperi paikalleen ja mallattiin Touratechin tankkilaukkusatsia Dumppeliin. Uus sponssi napsahti tas vaihees reissua, sen verta hyvat rabatit heltis.

Koko paiva vierahti. Selka tais vahan karahtaa ku ilman paitaa tunailin aurinkoises kelissa. Iltasel kaytiin Kimmon, Laran ja muvaman Laran tyokaverin kans syomas ja paril oluella.

Kimmon Rokka rotikka piti mulle aamul seuraa. Kuuluisa kaveri, lahtosin Sergei Bubkan perheesta, ei siis mikaan turha hemmo 🙂

Washington pass 20:lla

Arvatkaa onko kylma

Winthorp, läkkärikylä

Maa ja boardwalkki

Aikansa kutakin. Jygen kamppa ja leffat sai jaada ku hilasin itteni viimein pakkausten ja siivousten jalkeen Dumppelin selkaan. Avaimenluovutuksen jalkeen laukattiin kohti jenkkilan rajaa.

Ennen rajanylitysta kavin hakemassa osan maksetuista veroista Kanadan puolella, mm. majotuksista, pois. Tosi kivuton operaatio, ei tarvinnu tayttaa ainoatakaan kuponkia ja hillot tuli kouraan. GST:n saa siis todistettavasti takas.

Ajeltiin USAn puolen tarkastukseen. Ma tarjosin piruuttani vaan vihreeta korttia koppalakille ja olin pudottaa leukani ku homma oli silla selva. Aija kyseli muutaman niita-naita kysymyksen ja toivotteli tervetulleeks takan "onnelaan". Passi pysy taskussa. Sil viissiin.

Rajalla mentiin jo ihan hoyryilla ja pyhal hengella eteenpain. Tankki oli melko tyhja ku kurvailin aseman pihaan. Tuntu hyvalta ladata 7.5 gal sisaan suorastaan pilkkahintaan, $2.39/gal. Halvinta premiumia mita ma olen nahny tal reissulla.

Ku seka mies (ma sain Skorin eli Dajmin) ja pyora oli tankattu jatkettiin. Olin vahan pettyny, pohjoinen Washington oli farmimaita. Eikos taal pitany jotai vuoria…Kaskadien vuoristm tai jotain.

Tulihan nekin viimein ku kaannyin 20:lle. Ja kohta alko tulla vetta. Ensin vahan, sit enempi. Ja minahan en luovuta, enka luovuttanu vaik kylma oli. Washinton passin nurkilla pysahdyin ottaa muutaman foton, muuten ei napannu. Mielis oli vaan et "eiks jo kohta lampee".

Lampes vasta Wimthorpin lännenkylässä. Melkein yhta siisti mesta ku Dawson mut ei ihan. Liian lahella muuta maailmaa kaiketi. Ma kavin lounaal ja kappailin vahan aikaa ympariinsa ja kilautin Seattleen Kimmolle.

Sovin et soitan uusiks lahempaa. Matkaa oli viela rapiat 360 kilsaa ja edessa taas Kaskaadien ylitys ja kello huito jo kuutta. No, katotaan ma funtsin. Takas baanalle. Ajelin siistia 97:aa, nyt kivassa aurinkoisessa kelissa, etelaan kunnes tankkasin Cashmere nimises kylas. Samalla kilautin Kimmolle ja sovittiin et vedan peril asti.

Paatin ajaa hippasen pidemman kautta ku mita aluks olin ajatellu. Pimeyden tulo, keli vuorilla ja yks olipas-lahella-toi-peura- tilanne vakuutti mut kerranki et lyhyempi tie ei aina oo parempi. Siis I90:lle.

97:n loppupatka oli makeeta ajettavaa. Oli nautinto laskettaa sileeta asvalttia pitkaa mutkaa pitkasta aikaa. Nam! Ku I90 alko kavuta ylos tajusin, et reitin valinta oli oikee. Vetta tuli taas…pilvet roikku niin matalalla et ajoittain nakyvyys oli anheinen. Mietin muutamaan otteesee et mitahan jarkee taallaki on olla.

Vaan peril ajoin. Kimmon talolla olin 8 minsaa myohas, ei paha. Suurkiitos Touratech USA:n suomalais vahtistukselle ja Lara-vaimolle yosijasta ja matkalaisen vastaaotosta!! Nyt ma laitan paata tyynyyn, huomenna varustelen Dumppelia Touratechilla ja tsekkailen Seattlea. Hyva ajopaiva tanaan!

Perjantaina pyyhkasin sitte loppupatkan Vancouveriin. Vahan rapiat 500 kilsaa. Tarkotus oli menna morjestaan Jyrkia (http://www.jyge.net) tonne Vancouveriin ja huilailla muutama paiva.

Reitiks ma valitsin nopeemman paanan sijaan Whistlerin kautta kulkevan 99 tien. Alkuun patka olikin hauskaa runtattavaa mut loppua kohti suurkaupungin liikenne alko tehda tekosensa. Mulle on yha suurempi mysteeri se, miks ihmeessa ihmiset tuppaa asumaan kaikki samaan paikkaan? Jotenkin useemman viikon rauhaiselon jalkeen pohjosessa paluu Vancouverin kaupungin ruuhkaan tuntu ahdistavalta….tuli sellanen fiilis et akkia pois taalta takas…kaak, paastakaa mut takas tonne rauhaan 🙂

99 tie sinallaan oli kaunista, joskin pyoralle vahan huonossa kunnossa. Vesiputouksia ja kaunista metsaa. Ma kylla vetelin sen lapi ihan kivalla tempolla…oli hyva fiilis ajella pitkasta aikaa kunnon mutkapatkaa 🙂 Kylla se vahan naurattaa tykkas.

Perjantaina Jygen kanssa kaytiin safkalla ja tuijoteltiin jotain leffaa. Matkaajan tavotti vasymys ku olitiin takas kampilla…tais jaada leffasta loppu nakematta 🙂 Lauantaina kaytiin kattomassa vahan kaupunkia, ma oon kayny taalla ennenkin, joten mitaan isompaa tourinkia ei sinansa tehty. Kruisaltiin, kaytiin ostaan uudet oljyt Dumppelille ja muuta pienta salaa. Sitte safkattiin hyvaa intialaista ja otettiin Jygen kampilla muutama virkistava drinksu ja puhuttiin henkevia. Kiitokset Jyrkille hiton hyvasta seurasta!!! Mulle oli virkistavaa jutella vahan syvallisempiaki juttuja tas reissaanmisen sun muun ymparilta jonkun vahan samanlaista kokemusta omaavan kans. Sitte katteltiin Jygen loputtomasta varastosta kotimaisia leffoja…juteltiin ja naureskeltiin ja oisko siina sivussa otettu muutava virkistava drinksukin 🙂 Jyge hyppas neljasta taksiin kohti itarannikkoa tyon merkeissa ja ma jain isannaks sen kampille.

Sunnuntaina ma en oikeesta tehny muuta ku tuijottelin lisaa leffoja. Tuntu tosi hyvalta olla neljan seinan sisalla ja katella hyvia leffoja. En oo telkkaa kattonu juuri kolmee tuntia kauempaa yhteensa talla reissulla. Telkaa en sinansa oo kaivannu mut leffoja kyllakin. Suomalainen elokuva elaa ja voi hyvin…se lammittaa kyl mielta. Hyvaa huilailua.

Huilailua on ollu tassa muutamaan otteeseen ja siihen on vahan syytakin. Pikku hiljaa on alkanu hiipia hienoinen taisteluvasymys puseroon. Ei mitaan isompaa mut tollasia pienia paansarkypaivia on ollu muutamaan otteseen ja muutenkin ollu vahan vetamaton olo muutamana paivana. Ku tata reissua on kuitenkin viela jalella rapiat 3 viikkoa, ajattelin latailla akkuja kunnolla.

Iltasella kavin Jygen kaverin Shawnin luona valuttamassa vanhat mommot pois ja loymassa uutta mustaa kultaa koneeseen. Ajattelin et no nyt on pelit ja rensselit ku oli oikein astia oljyja varten…et nyt ei sotketa. Juuei. Pitas varmaan opetella kayttaa tollasta astiaa…siina ku piti tehda pienet temput et se oljy sinne astiaan sisaan menee. Suurin osa paatyki sitte siihen autotallin lattialle jota ma sitte siivoilin aikani 🙂 Kylla oli fiksu olo 😀

Oljyt naytti 3000 mailin jalkeen sen verta hyvalta et teen varmaan yhden vaihdon ennen reissun loppua ja silla hyva. Shawn ja vaimonsa Marnie oli tosi mukavia ihmisia…ventivieras sai illalliseks pitsaa ja hyvaa seuraa.

Tanaan maanantaina jatkan latautumista. PIkkusen on viela flunssanen olo ja ku ulkomakin tulee vetta, ma en lahde ku sumpille ulos. Tiistaina homma jatkuu taas, suuntaan kohti Seattlea tota rantaa pitkin ja siit sitte etelaan edelleen….highway one 🙂

Suunnattomat kiitokset Jygelle seurasta ja ylospidosta!!! Pidahan ittes miehena ja hoida ittes kondikseen ens vuoden pohjosen reissua varten 🙂

Osallistukaahan kisaan ahkerasti!!!

Jussin matka on saanut tähän mennessä uskomattoman paljon lukijoita ja hyvää palautetta, josta kiitoksena järjestetään tässä kohtaa reissua pieni kesäinen lukijakilpailu.

Voittona on Rukan Coolmax T-paita, joka postitetaan onnelliselle voittajalle heti juhannuksen jälkeen. Kaikki 25. kesäkuuta mennessä vastanneet osallistuvat arvontaan.

Kysymykset ja vastauslomake löytyvät osoitteesta http://www.mediakuva.com/services/competition_bic.html

Onnea vastailuun 🙂
  -press@touring-life.com

PS. Isosta läjästä vastauksia on luvassa kuulemma lisäpalkintoja, joten kertokaahan myös kavereille ja tutuille!
PPS. Lisää mp-aiheisia kilpailuja löytyy täältä

Chrystal Harmony Skagwayn satamassa

Koko matka oli huippukaunista

Mika pikkukyla/satama?

Relaksia relaksia 🙂

Juu, mun lautta EI ollu toi Prince Harmony 🙂 Lauttamatka oli HUIPPUHIENO! Must do juttu joskin hintava: $420 multa ja Dumppelilta. Mut sen vaarti!!

Lake Emerald

Vahan kun Suomen Lapista

Arvatkaa oliko hiljasta

Red Onion saluuna

Tassa kuvia matkalta Whitehorsesta Skagwayhin. Kauneinpia maisemia koko matkan aikana! Red Onion saluuna puolestaan on legendaarinen Klondiken kultaryntayksen jaljilta. Skagwayhan oli lahin satama Klondiken kultamaille.

Valmiina sateeseen

Brittilaista Kolumbiaa tien paalta

Isoja rekkoja taallakin

Nattia maaseutua

Herailin aamulla heikkojen unien jalkeen. En tia, jotenki olo oli kaikkiaan vaan huono. Kuuma suihku vahan paransi mut siltikaan en ollu oikein iskussa.

Rick kokkas vahan aamupalaa, ma pakkailin kamat. Kattelin vahan haikein mielin ku Rick laitto omaa pyoraansa kuntoon Dust To Dawson ajoa varten. Advridereiden vuotunen tapaaminen ja ryonays 15-17 kesakuuta joka keraa adventuristeja 30-40 ympari maailmaa Alaskan ja Yukonin maisemiin. Ajotus ei oikein napannu…tana vuonna 🙂

Viimein morjesteltiin pual 12 ja ma lahdin itaan kohti Prince Georgea. Paata sarki, vasytti hitosti ja olo oli jotenki tukkonen vielakin. Mentava oli.

Keli oli ekaks ihan helmi, sit sato. Onneks ma kerranki olin laittanu kaikki releet etukateen sadet varten kuntoon, mullahan on tata kastuvaa kamaa kameroita kyparas sun muuta riittavasti.

Ajelin ohi paikasta, josta kaannyin pohjoseen Steward-Cassiarille yli 2 viikkoo sit. Kaiheen kattelin pohjoseen…naa polut on tallattu talta eraa. Parikyta kilsaa myohemmin leikin kuurupiiloa mustakarhun kans. Kaveri ujosteli kameraa, kuikuili valil kahdella jalal tienvarren puskasta mua. Meni vahan kauemmas joka kerta ku koitin pyoraa ajaa vahan lahemmas, ei haluttanu lahta pyoran paalta pois 🙂

10 kilsaa myohemmin leikin samaa leikkia kauniin ruskeen turkin omaavan version kanssa. Uskomaton fiilis. Naa ei piitannu ohikiitavista autoista mut pysahtyny pyora arvelutti selvasti.

Smitherssissa tankkasin ja napostelin pari puranat ja vahan suklaata. Vasytti vielaki mielettomasti. Perhana…ajattelin hetken nukahtaa taukopaikal mut ei auta.

Pari sataa kilsaa myohemmin taivas synkkeni. Pysahdyin vetaan kuteita paalle ja saman tien kappailin johonkin tievarren pieneen antiikkikauppaan kyseleen josko sielt sais kahvia. Eivat myyneet virvokkeita mut rouva tarjos omistaan. Vieraanvarasuutta parhaimmillaan!!

Hassua, ajoin jarettomaan ukkosmyrakkaan ja sateeseen ja akkia ei vasyttany yhtaan ja paansarkykin oli tiessaan. Tankkailin Prince Georges ja jatkoin etelaa ja Vancouveria kohti. Maisemat oli hienoja, sade taukos ja keli kirkastu, loppujen lopuksi ilma oli tosi lammin. Kesailta parhaimmillaan ku pysahdyin yoksi Williams Lakeen. 870 km paiva jatti rapiat 500 km huomiselle Vancouveriin, Jyge paahan sumpit tulille ja olut kaappiin 🙂

Paastiinhan sielta jokivarresta pois 🙂 Nyt ajelen tasta tonne Vancouverin suuntaan pari paivaa, joten jos ei kanny ala kuulumaan tuskin updeittia tulee ennen perjantaina. Matkaa on kuitenkin yli 1400 km.

Rickin kanssa ajeltiin ympari Kitimatia keskiviikko paiva. Kun tultiin takas sen talolle paatin ottaa takalaukun pois et nakisin miten se on parjanny. Hyva et otin, takateline on pikkusen murtunu mut pikku korjauksilla Rickin avustuksella homma toimii. Tosin pyoran takapaa nayttaa pikkusen erilaiselta ku ennen…ehka paremmalta 🙂 Toi Jessen takalaukku on rasittanu pyoran omaa telinetta sen verran, et siihen on tullu pieni rasitusmurtuma. Seuraavalle reissulle toi takalaukku lahtee veks. Kuvia tulee ku paasen lahettaan niita jostain…

– Jussi