Because I Can

Tan etelammas ei tasta kohtaa paase

On siina ruosteinen seina

Justinin omppupiiraskyla

Hoitelin aamupaival muutaman juoksevan asian ja kahvittelin vanhan ystavan Jarin kans. Sit ma keikautin pikku lenkin Coronado saaren laapi. Paikkahan on maisemiltaan tuttu kaikil, joten en ma alkanu kuvaileen (vai unohtuko se…:) ) Onhan siel kuvailtu Cruisen Tompan sekoiluja -90 luvun hitissa Top Gun.

Coronadon lapi ajeltuani kurvailin Tijuanan raja-asemalle. Veri veti ulkomaan matkailuun mut ku ei oo vakuutusta eika sattunu setelin setelia ameriikan rahaa taskuun, katoin aiheelliseks ihailla Oulun laanin kokosta Pablolandian lippua rauta-aidan takaa.

Raja oli karu paikka. Jarkyttavan nakosta ku piikkilankaa on tuhansia kilsoja joka paikassa ja rajavartioita aseineen ja pamppuineen ajelee alati ohi. Jututtamani kaveri ei ollu oikein hyvin fiiliksin Pepejen ja Juanitojen jatkuvasta rajanylityshinkuamisesta (siis sellasest mis on unohtunu passi, paperit seka myos se, et yleisesti on tapana raja ylittaa viranomaisten osottamasta paikasta). Totes ykskantaan et joutas tasta itekki reissuun lahta mut ku perhanan ruosteraja velvottaa.

Rajan tuntumas oli melko kansainvalinen sahlinki. Porukka lampsi kasseineen ja pusseineen siihen malliin et ois voinu luulla olevansa Eestin lautan terminaalissa. Kaljavankkureita ei vaan nakyny ja pussien varressa kii olevat katoset oli vahan eri pigmenttia ku pohjosen oluturistilla.

Paatin paivan lenkin lounastamalla Justin-nimisessa kylassa. Kuuluisa ilmeisesti omenapiiraistaan. Ma sain osakseni kummastelevia ja osin paheksuvia katseita ku tarjoilijan tiedustelles jalkiruokatoiveita (mainospuhe tietty omppupiirakasta edelsi kysymysta joka suomalaises ravitsemusliikkees ois puettu kohteliaaseen muotoon: “otaksa vial jotain”) ma totesin et kahvi vaan ku en ma tykkaa isommin omenapiirakasta 🙂

Lukijakilpailu keräsi valtavasti vastauksia, ja onnetar on nyt valinnut voittajat. Pääpalkintona ollut Rukan Coolmax T-paita osui arvonnassa Virpi Maunukselalle Lappeenrantaan.
               

Lisäksi suuresta osallistujamäärästä luvattuna lisäpalkintoina arvottiin touring-life.com -lippis (voittaja: Antti Ekola, Ekola) sekä kaksi touring-life.com T-paitaa (voittajat: Juhani Iiponen, Karkku sekä Hanna Jokela, Uusikaupunki).

Onnea
voittajille! Coolmax -paita lähetetään postissa samantien, ekstrana
arvotut T-paidat ja lippikset puolestaan välittömästi kun matka on
saatu päätökseen; T-paitaan tulee tekstinä matkan aikana kertyneet
kilometrit, joten painoon mennään vasta kun Dumbo ja Jussi ovat
päässeet takaisin Dallasiin (8.-10. heinäkuuta).

Vielä kerran kiitos kaikille osallistuneille!

  -press@touring-life.com

Ma, Pekka, Vesa, Mika, Pasi ja Marko Palomarilla

Mika ja pari pemaria

Etsi kuvasta yks pikku virhe 🙂

Tyojohtaja Pasi hyvaksyy oljynkerays astian asennuksen

Juhannus lauantaina hilpastiin Diegon finskien kanssa Jussin paivan ajolle. Ei mitaan eeppista runttausta vaan sellanen mukava reipas 170 kilsanen letkajenkka Mt Palomarille ja ympari seutua. Oli omituista ajella letkassa pitkasta aikaa mut kivaa oli kundien kanssa! Lounas vetastiin biker holessa nimelta Hideout kustomien keskella 🙂

Mukana oli Pasi (’01 Ducati ST4), Marko (’05 Triumph ST), Pekka ja Vesa (’02 Honda VFR800, hyva maku jatkilla 😉 ) seka Mika (BMW F650gs Dakar).

Ilta meni sit juhannustellessa tuttujen kera, samat naamat remmissa.

Sunnuntaina sit kavastiin, Pasin tehtya aamiasen, vahan ostoksilla. Dumppeli sai uudet Castrolit, suotimen ja tulpat. Ma sain taas vaan tulpat…nimittain korva sellaset. Ear Inc:n monitorit pitaa lahettaa huoltoon ku oikee lakkas soittamasta poppia. Hyvin avuliaita olivat kuiteskin, tati oli sita mielta et ei se ihme tol kaytol ole jos siel tulpas on vahan kosteus/vaha kertymaa 🙂

Virheiden valttamiseks pestasin Pasin valvomaan oljynvaihtoa ja erityisesti oljynkerays astian kayttoa ja asennusta. Aikasempi kokemus on osottanu, et mul on sil saralla vahan petraamista 🙂 Tais Pasia tietty vahan motivoida se, et latrasin sen tallissa 😉 Vaihto suju ilman suurempia vahinkoja. Lisaks ma vahan siistin Dumppelia.

Iltesel sit kavastii viel Pasin ja Mikan kans pikku lenkilla 101:lla ja sumpil rannas. Ma en taida viela maanantaina lahta eteenpain. Laiskottaa jotenki. Ti aamuna sit.

Sierra Nevada

Arvatkaa oliko lamposta…

Lahella Mojavea

Tata oli kiva laittaa 40 mailia putkeen 🙂

Huh huh…tulihan taas ajettua pitkasti. Leiriyon jalilta en varsinaisesti ollu virkeimmillani aamulla mut olin liikkeella jo ennen yhdeksaa. Se tossa telttailussa on kyl positiivista, etta ylos nousee aina aikasemmin, aurinko herattelee ajomiehen hyvissa ajoin. Muuten naa jenkkilan leirintaalueet tuntuu olevan ihan ok paikkoja….paljon noita RV:ta (recreational vehicule) ja niissa on yleensa semmosta vanhempaa porukkaa maata kiertamassa. Isoimmat on jarkyttavan kokosia laitoksia, pitanee ottaa kuva jossain valissa.

Ma siis suuntasin kohti etelaa. Nyt maisemat 395:n lansipuolella oli natit. Sierra Nevadan vuoristoa ja tie meni kuitenkin vahan eramaa maisemissa. Ennen kun huomasinkaan, piti heittaa kaannos oikeaan ja suunata 178:lle lanteen. Monet oli suositellu tata, ja olihan se ajelemisen vaarti.

Otin 178:lta sellasen 4 mailin sora/hiekka/mokkitie uran sivuun ihan huvikseni. Jos ma en ny ihan vaari oo ymmartany, noi puut on nimeltaa Joshua Tree ja kun tota "metsikkoa" siina nyt oli tyrkylla, ma paatin siis kavasta ja syrjassa. Dumppeli ei ollu tollasessa hiekka/kova maa- maastossa lainkaa huono peli. Mutta jestas etta oli kuuma ja kun ma olin mielestani tarpeeks jo tollasta mokkitieuraa ajanu, oli pakko kaantya takas….ja sehan taa ei ollu lankaan niin yksinkertasta. Heti uran ulkopuolella olikin pehmeeta santaa ja ja tie ei ollu leveydella pilattu…jouduin jonkun aikaa kikkailemaan et sain Dumppelin nenan kohti paluusuuntaa….ja hiki virtas. Varmaan 38 astetta C lamposta ja musta puku on noihin oloihin just oikee 🙂 Pariin otteeseen piti nousta pyoran paalta pois tuuppaan ku renkaat upahti helposti kevyeen santaan…sais olla 100 kg vahemman painoo 🙂

Aavikkorallin jalkeen ajelin Kernville- nimiseen kylaan Isabella jarven rannalle. Tas vaiheessa yleiso kohahtaa ja nousee seisomaan, ma nimittain pysahdyin lounaalle….ja kello oli vasta kaks 🙂 Kummalista hotkyilya sanon ma mut mikas siina. Kuppila oli varsin eksoottinen ja erikoinen kokemus…sinne toihin paasemiseks vaatimuksena tais olla demetia tai orastava sellanen:

Tarjoilija:  Ken?….Ken?…Missa Ken on, ruoka on tassa? (asiakkaat, kaikki 7 kattoo tarjoilijaa)
Tarjoilija: Mulla on tassa BLT Kenille
Asiakas: Ma olen kylla Ted mut tilasin BLT:n
Tarjoilija: Taa on kylla Kenille mut ma varmaan kirjotin nimen vaarin (tassa vaiheessa muut nalkaset asiakkaat nyokkii karsimattomana et juu juu, hae jo seuraava satsi)
Asiakas: Mut ma en kyl tilannu kokista…ku spraittia…
Tarjoilija: Onkohan taa sun…

Ja toi toistu noin joka asiakkaan kohdalla 🙂 En voinu olla naureskelematta ku terassille tuli uus asiakas, kaikki katto vahan et "ala tanne tuu". Vaihtoehtoja ei tosin kovasti kylassa ollu, joten….

Ku olin viimein saanu syotyy, lahdin 155:lle. Taa olikin sitte sellasta latua 40 mailia et oksat pois. Nimismihen kiharaa (jos joku tietaa mista toi sanonta tulee ni saa kertoa) urakalla. Mulla oli hauskaa…tosi hauskaa ku tiella ei juuri muita ollu. Parissa kohtaa oli tulla vahan hasy ku joku isompi auto oli kurvissa roiskutellu tielle soraa…eihan se muuten mitaa haittaa mut ku oot just kaatanu pyoran naulasilma kurviin ja sit joutuu oikoon ni meinas valilla olla hiki 🙂 Noita naulansilmia ku ei kauheen kovaa voi ajaa…oon huomannu aikasemminki et Kaliforniassa noilla kurveilla on kiusalllinen tapa kirrata lopussa joten just ku sa luulet et nyt voi rullata kaasukatta ni kurvi tiukkenee eika lopukkaan. No, hyvin selvittiin ilman mitaan ihmeita.

155:n jalkeen otin 65:en ja sit I5:n. Ei oikein voi sanoo et tuli tehtya kartanlukuvirhe ku en juurikaan karttaa kattellu mut ennen kun huomasin, ma olin Los Angelesin ruuhkassa just hyvaan aikaan I5:lla elikkas tossa viiden tienoilla. Voi hyvanen aika sentaan, miks joku viittii asuu tuolla ja miks ihmeessa ne sietaa tollasta liikennetta. 4 kaistaa motaria ja edettiin 30 mailin matka kavelyvauhtia. Tai autot eteni 🙂 Kalifornia on naet ainoo osavaltion, jossa ns. lane splitting on laillista. Parralla saa siis painaa autojen valissa jos hermot kestaa ja tilaa on.

Aika hyvin autot vaistaa omalla kaistallaan kunhan tilaa on. Ja kyllahan siina etenee pyoralla ihan toiseen malliin ku mateleva autojono. Hermoja raastavaa hommaa se on, ainakin Dumppelin kokosella parralla. Valilla ei jaany tilaa varmaan 10 senttia enempaa per puoli mut kummasti siina toisella puolella Mersu ja toisella Jagge antaa tilaa ku ne huomaa laukut ja kaatumaraudat. Aika monet tais luulla mua poliisiks ku noi lisavalot paistaa peileihin. Ekaks tuntu ei ei hitto tosta uskalla menna mut ku paikalliset parrat suhautti sinne valiin vaan melkosella vauhdilla, ma peraan tosin aika lailla hiljempaa.

Mut siihen tottu ton 30 mailin aikana. Tosin ei se mitaa rentouttavaa touhua ollu, sai olla aistit tarkkana. Kello oli vahan ysin jalkeen ku tulin Diegoon ja Pasin ja Pian talolle. Juteltiin siina Pasin ja Markon kanssa niita naita ja koeistahtelin aijien parrat, Ducin ST4:nen ja ’05 vm Triumphin ST. Olihan muuten erikoista istuu tollasen "kyykyn" selassa..mitenkahan sita omaan VFR:n tottuu….no Suomessa se sit nakee kohtapuolin. Mut ajo jatkuu…Lauantaina mennaan paikallisten finskien kanssa vahan kahvitteleen Mt Palomarille.

Yosemite

Yosemitesta vielakin

Matkalla Sonora Passille

Sonora Pass

Lyhyesta virsi kaunis. Hyva ajopaiva ja mahtavat fiilikset ajella! Kavin ekaks pyorahtamas Yosemitessa. Tosi hienot maisemat mut ihan liikaa populaa. Niinpa suuntasin motellilla tapaamani tosikuskin (750000 mailia pyoran paal lakkarissa) vinkin perusteel pohjoseen kiertaakseni Yosemiten itapuolelle 108:ia pitkin. Lapi kulkeva 120:nen on naetsen sulki Tioga Passilta.

Reitti oli aivan mahtava! Sippo sileeta asfalttia ja kurvia toisen peraan! Silkkaa nautintoa! Sonora Pass oli jossain kolmes kilsassa (9642 ft) ja siel oli lunta maas mut ei tiella. Itapuolel hyppasin 395:lle etelaan ja ajoin aina Bishopin kaupunkiin asti, jossa poikkeuksellisesti loin telttailemaan.

Huomen taidan ajella jotain maisema baanaa jussin viettoon Diegoon. Death Valley saa jaada talta eraa, ei oikein huvita 120 F (48 C) lampotilat…ehja ens viikolla 🙂

Jossain hwy 1:lla

hwy 1

Mikahan taa on?

Laksin liikenteeseen normi aikoihin. Puhaltelin suorinta rataa San Franciscoon. Eihan mun alunperin pitany sinne menna mut jotenki tuntu, et siel pitaa kayda. Ku paasin Golden Gaten nurkille tuli hyva fiilis. Hyva et kavin. Ihailin siltaa aikani ja roikasin yli. Perhana et oli tyyris parisataa metria, $5. No eihan se tas konkurssis enaa tunnu. Friscon puolella ajelin aikani ympari downtownia. Muistelin paikkoja aikasempien reissujen jalilta ja aika hyvin muistu mieleen. Gps:sta ei tollases viidakos oo isompaa apua ku rakennukset blokkaa satelliitit.

Ku Dumppeli alko pukata lampoja punaselle suuntasin pois kohti Yosemitea ja Modestoa. Takakumissa oli pinta finito, joten piti saada uutta alle.

Modestossa kampesin renkaan irti ja hilasen sen seka Montanasta asti mukana hilaamani renkaan pemu diilerille. Aija vaihto kumin ja ma ostin samal oljysuodattimen ja valystulkit et saan venttiilit saadettya ite. 2 x 0.15mm ja 2 x 0.3mm, niita tarttee joka venttiiliin per pytty. Nerokas saksalainen desing.

Ajelin tolla takakumilla rapiat 9000 mailia, ei paha (n 14500 km) eika se lopulta viimepaivien kurviurien jalkeen ollu ees kulmikas 🙂

Sit ma kavin hakees AAA:lta karttoja loppumatkaks ja ajelin preerian kautta yoksi Mariposan kylaan Yosemiten porteille.

Mietiskelin tos vahan et mikakohan se valilla laiskistaa nain reissun paalla. Eihan mul nyt pahasti oo semmosta kayny mut pariin otteeseen kuitenkin. Yks syy mika mieleen palkahti vois olla paamaaraton heiluminen. Ku aikaa on (muka) eika oo varsinaisesti mitaan tavottetta ni sita aika helposti vaan lopettaa johonkin vaik ei varsinaisesti vasytakkaan. Ihan vaa ku akkia tuntuu et tohon. Eihan siin mitaan vikaa oo, aikkia vaan tulee kasa 150 mailin paivia ja sil tahdil ei paljoa kierreta. Sinansa matkanteko ilman tavotta on hyva kuvio mut mut. Sanonpa et hyva se on joku idea olla mihin about paivan paal paatyy kuhan sen saavuttaminen ei oo paa-asia. Kattokaas postausta jostain huhtikuulta ku olin Ironhorsessa. Lao Tse:lla on ideaa 🙂

HYVÄÄ JUHANNUSTA SUOMEEN!

Lost Coast

Punapuumetsaa Weottin liepeilla

Kalifornian rantaa…

Aurinko painumas mailleen, Highway 1:lla

Mistakohan oikein alottas, melkonen paiva. Tapasin Johnin ja Daven aamiaismurojen aarella. Kateltiin kartasta hyvia uria ja ma totesin et on iisimpaa jos ajelen omia aikojani. Voin kuvailla rauhassa jne. Niinpa sanottii morot ja ma olin taas omine nokkineni. Ei ku tulta kaminaan.

Suunta etelaan ja sit lanteen. Omituinen luuppi rantaan Ferndalen kylan lapi aina rantaan asti. Lost Coast Highwayksi sanota. Melkonen ränni sanon ma. Tosi surkeekuntonen kapee pinnotettu baana, eika ketaan muita tiella. Hienot maisemat ja ku rantaan asti paastiin, olin kaukana sivistyksesta.

Naa seudut on kovassa huudossa hippien keskuudes. Rannalta poispain kurvailles sumpittelin ainoas paikas ennen hwy 101:ta. Petrolia nimeltaan. Kaikenkarvasta hippiasta ja yhteiskunnan syrjas hiippailevaa ihmista pyori kylan kahvila/bensis/kauppa/posti jne kombinaation nurkilla. Istuskelin portail ja ihmettelin. Paikal oli myos pari kustom aijaa. Toisella oli takaratas vailla ilmoja. Juttelin aijien kanssa ja tarjosin paikkavaahtoja mut ei ne sisakumilliseen taida tehota. Just ku tein lahtoa yks paikallinen hoyrypaa pukkas tata toista Kawan 1800:sta auton persiilla. Hirvee saka ku rappusin norkoovat heput hokas huutaan stoppia. Tati ois pakittanu pokal Kawan yli. Ma poistuin maisemista ku ne alko vahteleen kuulumisia, eikohan ne parjaa.

Takas Hwy 101:lla ajoin vahan matkaa ns Avenue of Giants:ia pitkin. Punapuumetsa oli vaikuttavan kokosta ja loi omituisen tunnelman tielle. Sit ma kavin tekemas pakollisen paivan turistiteon ja ajoin tollasen puun lapi 🙂 Laitan lisaa fotoja ku kerkian parilta viime paivalta, hyvia kuvia on paljon.

Leggett- nimisesta kaupungista alko paivan aimo annos kunnos latua. Highway 1 on maineensa veronen. Ensin mieletonta heikun keikua kohti rantaa ja sen jalkeen rannikkoa mukaillen. Asfaltti sileeta ku vauvan peppu ja kurvia kurvin peraan. Taa on UPEETA! On suorastaan rikos jos tan jattaa valiin. Sanat ei riita kuvaamaan minkalainen fiiliksen tie tarjoo. Toinen laukku muistutti olevansa kyydis ku innostuin kallisteleen 🙂

Ja baanaa on pitkasti! Leggett-Jenner valilla on muutamia kylia, joiden lapi ajaessa voi hengahtaa. Liikennetta ei ollu liikoja. Ajoin hymy korvissa iltaan asti. Auringon lasku oli mieleton!

Oli pimeeta jo ku aloin hakee yopaikkaa. Rannikko oli melko hintavaa ja viela 15 mailia sisamaas oli hinnat pilvissa ku koitin neuvotella Guernevillessa majaa. Paatin ajaa viela 20 lisaa Santa Rosaan jossa Motel 6 tarjos kohtuu hinnan. Kello oli puol 11 ku vein kamat tupaan. Kavin viel heittamas vahan safkaa tuulensuojaan. Koko paiva oli menny aamiaispuurolla, parilla jadella ja kolmel kupil kahvia. Mut mikas siin, mieleton paiva!

Ruokaa oottaes juttelin jonkun ihme hepun kans. Sano olevansa koditon viel muutaman kk:n…ja teki hanttihommia valil. Omituine tyyppi, varsin fiksun olonen ja siisti kaikin puolin. Ei oikein selvinny mika se oikein oli. Jollain lailla yhteiskunnan murjoma kaveri kuitenkin. Juteltiin niita naita maailman menosta. Mielenkiintosta.

Oregonin rannikkoa…

…lisaa ranta maisemaa

…ja viela

Natural Bridges

I am back, ainakin vahan. Nukuin ku tukki kahdeksaan. Vetasin jonkunlaisen aamupalan ja kupposen sumppia ja lahdin baanalle. Enhan ma ensin oikein paassy eteenpain ku maisemat oli sita luokkaa mahtavat! Oregonin rannikko viimeset 70 mailia ennen Kaliforniaa on aivan upeeta! Huh huh!

Kalifornian puolella ma sit paatin kurvata jyrkasti itaan tai ekaks oikeestaa enempi koilliseen US 199 tielle. Ja eipa aikaakaan ja hui, nauratti taas ajaa. Niin mutkasta ja hyvapintasta tieta et huh. Vahan ajan paasta ma olin takas Oregonissa, nimittain tie mille olin menossa oli vahan vaikeesti saavutettavissa.

Tankkasin O’Brianin kylassa just ennen ku kaannyin etelaan ja tosi pienelle ja kaposelle tielle, jolla ei ole edes numeroo. Suuntana Happy Camp Kalifornian puolella. Patka oli tosi tiukkaa vuoristo polkua, sain vaistella rinteilta tiel pyorineita kivia…suurimmat puolen paan kokosia. Tarkkana sai olla. Mut kivaa oli.

Happy Campista otin US 96:n kohti etelaa. Het kohta nain levennyksel pari hyvannakosta pyoraa, KTM 950 ja R1200GS:n pemarin. Pitihan sita tsekata kella o noin hyva maku. Tutustuin Daveen ja Johniin. Vanhemmat herrasmiehet oli matkalla kotiin Sacramentoon. Mahan hyppasin letkan jatkoks.

Ajeltiin hyvaa tahtia rannikolle. Tie oli hieno ja teki hyvaa ajella reipasta kyytia eika tarvinnu kelata teita ja reittia. Dave veti letkaa. Yoks paadyttiin Eurekaan. Kaytiin safkalla paikallises panimossa ja vaihdettiin parratarinoita. Hauska et oli seuraa!

Paiva oli kaikkiaan nasta, ajaminen maistu ja Oregonin ranta oli tosi upeeta!! Fiilarit nousussa.

Oregonin rannikko on upeeta

Dyyneja riittaa

Lounas/illallis maisema ja vieras

Elamani auringonlasku!

Jollain lailla on vahan veto poissa, ei niinkaan fyysisesti mut ehka enempi mentaalisesti tasta reissaamisesta. Viime aikoina jatkaminen ja pyoran paalle paaseminen on tullu hankalammaks. Tanaan tuntu et ma en paase eteenpain millaan.

Ku herasin keli oli mita mainioin. Availin ikkunan ja lojuin punkassa. Ei oikein napannu ja kun telkusta tuli Indyn F1 kisa, paatin kyttailla sita. Eka kisa yli vuoteen ja taitaa jaada tasta eteenpainkin. Ihme pelleilya! Ei muuten tartte FIAn ja Bernien enaa tulla tyrkyttaan ykosia jenkeille, voi hyvanen aika mika munaus. Jos naa jenkit jotain osaa ni se on yleison tyytyvaisena pitamisen. No ehka NHL pelleily on poikkeus mut änäri onkin vahemmisto laji. Kyllapa nauratti ku mainostauolla tuli Michelinin mainos urheiluauton renkaaks. Varmaa menee kaupaks.

No ma katoin kisan kuitenki, ihan mielenkiinnosta. Kello huito yks ku olin matkalla. Kurvailin rauhalliseen tahtiin US101:sta etelaan. Kattelin maisemia, otin kuvia ja nautiskelin. Eteneminen oli hidasta mut koitin metastaa motivaatiota. Oregonin rannikko on kyl siihen omiaan. Kerta kaikkiaan upeeta maisemaa ja tiekin on tosi nasta ajaa etelaan Newportista. Hyvakuntosta, korkeusvaihteluja, ihan rantaa pitkin ja tosi hienoa luontoa.

Pysahdyin pidemmaks aikaa Oregonin dyyneilla kattoon ku Atv:t, motocrossarit ja dyyni kirput mellasti hillittomilla hiekkadyyneilla. Hitto, tota pitas kokeilla.

Lopuks ma paadyin Golden Beach nimiseen pikkukaupunkiin. Soin hyvin, nautiskelin henkeasalpaavasta auringonlaskusta ja motelliuduin mukavaan pikkumotlaan. Huomen aamul ma ajan Kaliforniaan ja teen parit pikku lenkit Kimmon vinkkaamille teille. Kraateri jarvi tos sisamaassa saa jaada, juttelin yhen saksalaisen aijan kanssa, se ei ollu paassy jarvelle asti perjantaina lumen takia ja sen jalkeen on sadellu lisaa. Ei huvita tehda 400 km lenkkia tyhjan takia.

Kaipa taa tast taas alkaa kulkea. Rapiat pari viikkoo jalella. Pari paivaa ja ma olen San Franciscon nurkilla, siita Lake Tahoe, Yosemite, Death Valley, Vegas, Grand Canyon jne. Diegos vois pyorahtaa jos on aikaa. Haloo Diegon mopomiehet, ette ajelis jonnekin vaik sumpille viikon paasta 🙂

Sat 18/06/2005 13:43 18062005(013)

Hughesin Spruce Goose

Rauha maassa ja merella

🙂

Tulipas nukuttua huonot younet. En tia mika oli, oisko interstaten meteli tai jotain. Vasytti aivan elmerina, niinpa en ollu liikentees ku vasta 11 nurkilla. Kaansin keulan kohti lantta ja rannikkoa. Reitinvalinta meni kolikkoa heitellessa ja tietoita kierrellessa joten oli melkosta sattumankauppaa et satuin tielle jonka varressa nakotti Evergreenin ilmailumuseo. Minahan vanhana lentokonefanina (erityisesti toisen maailmanlaajusen kapinan aikaset havittajat ja pommarit) ryntasin sisaan.

Enka leuka edella mennykaan, paikka oli tosi cool! Koneita oli 1900 luvun de Havilland kakstasosta aina kylman sodan ajan Lockhead SR71 Blackbirdiin. Suurin kampe oli Hugesin suuruudenhullu “Spruce Goose”, lentolaiva ei koskaan lentany muutamaa kertaa enempaa.

Peippailin museossa toista tuntia hyvissa viboissa; muun muassa P40 Warhawk, Spitfire mk VI, Corsair, Hellcat, B-17, B-27, MiG 19 ja sokerina pohjalla Messerschmitd bf 109 G. Meinasin muuten pudota perseelleni ku katoin et minkas merkkiset kummit “mersun” alla oli…suomipoika on vaantany pisnesta jo tohon aikaan. Nokian rengashan siella.

Jatkoin matkaa hyvil mielin. Aurinko paisto ja vanhojen koneiden nakeminen oli karistanu vasynki pois…vai lieko isolla jadesatsilla ollu jotain tekemista asian kanssa 🙂

Ku paasin 101 tielle rannalle alkokin kohta sataa. Keli oli sen verta suttanen ja ma taas ventti et paatin lopettaa hyvis ajoin. Puol viis olin jo huonees Newport- nimisessa kaupungissa. Ja varttia myohemmin unten mailla.

Herailin puol seiska, nykasin kuteet niskaan ja lahdin pitkalle kavelylle biitsille. Keli oli kirkastunu, aurinko painumas mailleen, nousuvesi tulossa. Kaunista ja rauhallista. Kappailin ajatuksissani puoltoista tuntia ennen ku palasin motlaan. Pikku huili ja sit paikalliseen Moby Dick- kuppilaan safkalle ja bisselle. Olihan lauantai. Pelailin Texas Hold’emia tunteroisen +-0 tuloksella ja hiivin yopuulle.